top of page

Varhain on Parhain – Suojellaan Lapsia ry käynnistää uuden kansallisen hankkeen lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan ehkäisemiseksi

Päivitetty: 4.4.

AJANKOHTAISTA


Suojellaan Lapsia ry käynnistää uuden kansallisen hankkeen lapsiin kohdistuvan seksuaalisen häirinnän, houkuttelun ja muun seksuaaliväkivallan torjumiseksi Suomessa.   



Ilmoitukset lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista ovat lisääntyneet merkittävästi Suomessa. Erityisesti teknologian väärinkäyttö mahdollistaa yhä useampia rikoksia, ja näiden rikosten ehkäisemiseen tarvitaankin vahvempia ja tarkasti kohdennettuja toimia. 


Suojellaan Lapsia ry käynnistää uuden kansallisen hankkeen, Varhain on Parhain, lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan ehkäisemiseksi. Huhtikuussa 2025 käynnistyvän hankkeen tarkoituksena on edistää lasten ja nuorten hyvinvointia ja suojelua seksuaaliväkivallalta kokonaisvaltaisen ja innovatiivisen työn avulla.  


Ennaltaehkäisy on ensisijaista lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämisessä. Lasten on tärkeä oppia tunne- ja turvataitoja mahdollisimman varhain, jotta niistä tulee luonnollinen osa lapsen arkea. Varhainen reagointi on tärkeää myös toipumisen edistämisessä sekä ammattilaisten osaamisen kehittämisessä. Varhain on Parhain -hankkeessa keskitytään nimenomaisesti seksuaalirikoksia ennaltaehkäisevän työn edistämiseen useasta eri näkökulmasta. 


Hankkeessa edistetään valtakunnallista tunne- ja turvataitokasvatusta, kehitetään toipumista tukevia tukipalveluita ja ennaltaehkäiseviä materiaaleja sekä vahvistetaan ammattilaisten valmiutta tunnistaa, kohdata ja käsitellä lapsiin kohdistuvaan seksuaaliväkivaltaan liittyviä ilmiöitä. Hanke keskittyy kehittämään erityisesti ruotsinkielisiä sekä saavutettavia materiaaleja, jotta jokaisella lapsella ja nuorella olisi tasavertaiset mahdollisuudet tiedon ja tuen saamiseen. 

  


Hanke pohjautuu Suojellaan Lapsia ry:n innovatiiviseen työhön. Järjestö on tukenut pitkään uhreja, selviytyjiä ja perheitä muun muassa Meidän Äänemme -selviytyjäryhmän ja Sinä Riität -vertaistukiryhmien kautta, kouluttanut ammattilaisia sekä edistänyt turvataitokasvatusta Stop, Slow & Go -työpajojen avulla.  


Varhain on Parhain –hanketta tukee Brita Maria Renlundin muistosäätiö.    



bottom of page