top of page

Suojellaan Lapsia ry juhlistaa Pride-kuukautta 2024

BLOGIPOSTAUS

Tämän blogikirjoituksen on kirjoittanut upeat harjoittelijamme Emily May, Rebecca Nolan ja Anna Gumenyuk, jotka tukevat jatkuvaa työtämme lapsuuden seksuaaliväkivallan ymmärtämiseksi ja ehkäisemiseksi.



Kesäkuu on kansainvälisesti tunnustettu LGBTQI+ -yhteisön [1] Pride-kuukausi. Tänä kuukautena juhlistetaan LGBTQI+ -ihmisten saavutuksia sekä vahvistetaan heidän oikeuttaan yhtäläiseen suojeluun, hyväksyntään ja oikeudenmukaisuuteen lain nojalla. Vaikka juhlistamme tasa-arvoisten oikeuksien edistymistä, on tärkeää muistaa, että taistelu ei ole vielä läheskään ohi. LGBTQI+ -yhteisöön kuuluvat lapset ja nuoret kohtaavat edelleen homofobista, bifobista ja transfobista kiusaamista ja viharikoksia.[2] He joutuvat 3,8 kertaa todennäköisemmin seksuaaliväkivallan uhreiksi lapsuudessaan ikätovereihinsa verrattuna.[3][4]


Me, Suojellaan Lapsia ry, seisomme LGBTQI+ -yhteisön rinnalla työssämme lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan lopettamiseksi. Tästä syystä Pride-kuukauden aikana haluamme lisätä tietoisuutta siitä, miten työmme liittyy LGBTQI+ -yhteisön turvallisuuteen. 



Valitettavasti teknologian nopean kehityksen myötä lapset ovat yhä alttiimpia kohtaamaan seksuaaliväkivaltaa verkossa.[5] Suojellaan Lapsia ry:n ‘Tech Platforms used by Online Child Sexual Abuse Offenders’ tutkimuksen mukaan 70% pimeässä verkossa lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavaa kuvamateriaalia (CSAM) käyttäneistä ja lapsiin yhteyttä ottaneista vastaajista on yrittänyt ottaa yhteyttä lapseen sosiaalisen median (48%), online-pelien (41%) tai viestintäsovellusten (37%) kautta. LGBTQI+ -yhteisöön kuuluvat alaikäiset käyttävät usein enemmän aikaa digialustoilla, sekä ylläpitävät useampia verkkovälitteisiä ihmissuhteita ikätovereihinsa verrattuna.[6]


Graphic by Protect Children

Thornin[6] tutkimuksen mukaan internet tarjoaa sateenkaarinuorille mahdollisuuksia avoimeen tutkiskeluun, yhteydenpitoon ja itsensä ilmaisemiseen, mikä ei välttämättä ole mahdollista heidän muussa arjessaan. Lisääntynyt internetin käyttö altistaa heidät kuitenkin ainutlaatuisille ja lisääntyneille riskeille, minkä vuoksi he kohtaavat todennäköisemmin ei-toivottuja ja haitallisia verkkokohtaamisia ikätovereihinsa verrattuna (katso lisätietoja oheisesta infografiikasta).[6] Näistä vaaroista huolimatta yksi kolmesta LGBTIQ+ -yhteisöön kuuluvasta teini-ikäisestä kohtaa ikävät tilanteet mieluummin yksin kuin hakee apua[6], sillä moni pelkää oman identiteettinsä paljastuvan omalle perheelle.


Tutustu digiturvataitoja edistäviin materiaaleihimme:





UCLA:n oikeustieteellisen korkeakoulun Williams-instituutin viimeaikaisten arvioiden mukaan Yhdysvalloissa noin 300 000 13-17-vuotiasta nuorta eli 1,4 prosenttia tästä ikäryhmästä identifioituu transsukupuoliseksi.[7] Transihmiset, nuoret mukaan lukien, kohtaavat huomattavasti transsukupuolisuuteen perustuvaa syrjintää ja väkivaltaa, eli transfobiaa. [8] Transfobiaa kohdistuu myös ei-binäärisiin ja intersukupuolisiin henkilöihin, vaikka heitä ei aina sisällytetä vaikuttamis- tai tutkimustoimiin.


Trans- ja muunsukupuoliset lapset ovat erityisen alttiita lapsuuden seksuaaliväkivallalle taloudellisten, uskonnollisten ja mielenterveyteen liittyvien tekijöiden risteytymisen vuoksi.[3] Seksuaalikasvatuksen tai kannustavan ympäristön puute pakottaa monet lapset etsimään tietoa verkosta, mikä lisää heidän riskiään törmätä sopimattomaan sisältöön ja tulla groomatuksi.[6] Yksi suurimmista lapsuuden seksuaaliväkivallan todennäköisyyttä lisäävistä tekijöistä on kuitenkin yhteiskunnallinen syrjintä. Rajallinen tietoisuus trans- ja muunsukupuolisista identiteeteistä sekä sukupuolta vahvistavia käytäntöjä koskevat rajoitukset pahentavat ongelmaa, mikä lisää sateenkaarilasten ja -nuorten altiutta kohdata viharikoksia ja seksuaaliväkivaltaa.


Resurssi, jonka avulla nuoret voivat auttaa ystäviään kertomaan seksuaaliväkivallasta turvalliselle aikuiselle:





Muutoksen tarve


On vielä paljon tehtävää LGBTQI+ -nuorten kohtaamien monitahoisten riskien vähentämiseksi. Ensinnäkin tarvitaan lisää tutkimusta, jotta näiden nuorten kohtaamia haasteita voidaan ymmärtää paremmin. Toiseksi on edistettävä yhteiskunnallista hyväksyntää moninaisuutta kohtaan, jotta voidaan luoda terveempiä ja kannustavampia ympäristöjä. Lisäksi LGBTQI+-nuoriin kohdistuviin teknisiin, internetiin liittyviin riskeihin on puututtava tehokkaammin, kuten panemalla täytäntöön tutkimukseemme perustuvat teknologiateollisuudelle antamamme suositukset sekä luomalla materiaaleja, jotka edistävät asianmukaista seksuaalikasvatusta sekä nostavat esiin oman identiteetin tutkimiseen liittyviä teemoja.


Tilaa uutiskirjeemme pysyäksesi ajan tasalla työstämme!



KAIKILLA lapsilla on oikeus lapsuuteen ilman seksuaaliväkivaltaa.

Hyvää Pride-kuukautta! –Suojellaan Lapsia ry💚



All children have the right to a childhood free from sexual violence



Lähteet:


[1]  Lesbian, Gay, Bisexual, Transgender, Intersex, Queer/Questioning, and more.

[8] TransActual. na. “Transphobia”.


bottom of page