• Protect Children

Suojellaan Lapsia ry aloittaa toimintansa lasten suojelemiseksi kaikelta seksuaaliväkivallalta

Päivitetty: 15. heinäk.

TIEDOTE

Kokeneet lapsiin kohdistuvan seksuaalisen häirinnän ja seksuaaliväkivallan ehkäisyn asiantuntijat johtavat yhdistyksen toimintaa.

Suojellaan Lapsia ry:n tavoitteena on, että kaikenlainen lapsiin kohdistuva seksuaaliväkivalta loppuu ja että uhrien ääni tulee kuuluviin.

“Uhrien kokemuksia on kuultava. Teemme kaikkemme, jotta lasten oikeus suojeluun ja turvalliseen lapsuuteen sekä nuoruuteen toteutuu“, sanoo toiminnanjohtaja Nina Vaaranen- Valkonen.

Hän on työskennellyt useassa kansallisessa ja kansainvälisessä erityisasiantuntijatyöryhmässä, tehnyt tutkimusta, kouluttanut ja esiintynyt kansainvälisissä konferensseissa puhujana.


Suojellaan Lapsia ry:n antaa erityisosaamistaan muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koordinoimaan Barnahus-hankkeeseen ja tekee yhteistyötä Project Arachnid- verkoston kansainvälisten lastensuojeluorganisaatioden kanssa. Toimintaa tukee muun muassa yritykset Havas Helsinki ja GoGoCar. Vaaranen-Valkonen ja Laitinen toimivat erityisasiantuntijoina kansallisen Lasten ja nuorten turvallisuuden edistämisen ohjelman ohjausryhmässä.

Suojellaan Lapsia ry tarjoaa koulutusta ja konsultaatiota ammattilaisille ja yrityksille sekä toimii kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Työn ydintä on ennaltaehkäistä lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa ja edistää lasten oikeuksia. Työn keskiössä on niiden lapsiuhrien auttaminen, joista on olemassa lapsen oikeuksia loukkaavaa ja laitonta seksuaaliväkivaltaa todistavaa kuvamateriaalia digitaalisessa mediassa.


Vaativa kuvamateriaalin analysointityö Project Arachnidissä on yksi yhdistyksen toimintamuodoista. Työ edellyttää usean vuoden erityisasiantuntijuutta ja Interpolin erityiskoulutusta.


“Project Arachnid on ehdottomasti tehokkain tapa nopeuttaa lapsen oikeuksia loukkaavan ja lapseen kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavan kuvamateriaalin poistumista verkosta – We are fighting the Good Fight kuten NY Times artikkelissa erinomaisesti kuvattiin” toteaa toiminnanjohtaja Nina Vaaranen-Valkonen.

Lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan vastainen työ edellyttää syvällistä erityisasiantuntijuutta ja monialaista verkostoyhteistyötä. Jokaisella lapsella on oikeus elää turvassa ja saada parasta mahdollista suojelua kaikelta väkivallalta. ”On erittäin hienoa, että Suomessa on nyt yhdessä THL:n Lasten ja nuorten turvallisuusohjelman kanssa toimiva uusi verkostoyhteistyökumppani ja erityisasiantuntijoita, jotka keskittyvät lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan vastaiseen toimintaan” toteaa kehittämispäällikkö Ulla Korpilahti, Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Lisätietoja:

Nina Vaaranen-Valkonen Toiminnanjohtaja, erityisasiantuntija +358 40 7478829

www.suojellaanlapsia.fi www.skyddabarn.fi www.protectchildren.fi