top of page
  • Protect Children

Aktivistit Brysselissä osoittavat kiireellisen tarpeen säädellä verkkoympäristöjä

Päivitetty: 2. lokak. 2023

LEHDISTÖTIEDOTE


VAROITUS: INTERNET EI OLE TURVALLINEN LAPSILLE - AKTIVISTIT BRYSSELISSÄ KÄYTTÄVÄT SUOJAPUKUJA OSOITTAAKSEEN KIIREELLISEN TARPEEN SÄÄDELLÄ VERKKOYMPÄRISTÖJÄ

EUROOPAN LAAJUINEN KOALITIO MARSSI TÄNÄÄN EUROOPAN PARLAMENTIN ETEEN VAATIEN TOIMIA LAPSIIN KOHDISTUVAN SEKSUAALIVÄKIVALLAN TORJUMISEKSI JA INTERNETIN SÄÄNTELEMISEKSI.



  • Euroopan komission uusien tietojen mukaan enemmistö Euroopan kansalaisista tukee koalition tavoitteita.

  • Yli 450 000 kansalaista on allekirjoittanut vetoomuksen.

  • Lisäksi yli 100 nuorta, selviytyjää, akateemikkoa ja julkisuuden henkilöä on allekirjoittanut avoimen kirjeen, jossa tuetaan ehdotettua EU:n asetusta lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan ennaltaehkäisemiseksi ja torjumiseksi.

  • EU:n johtajia kehotetaan käyttämään poliittista valtaansa uuden EU asetusehdotuksen hyväksymiseksi ja lasten suojelemiseksi verkkovälitteiseltä seksuaaliväkivallalta.

19. syyskuuta 2023 [Bryssel, Belgia]: Tänään selviytyjät, aktivistinuoret, lastenoikeusjärjestöt ja joukko asetusta tukevia asiantuntijoita eri puolilta Eurooppaa marssivat Brysseliin kehottamaan EU:n johtajia "puhdistamaan internetin" lapsiin kohdistuvasta seksuaaliväkivallalta ja suojelemaan lapsia digitaalisissa ympäristöissä.

EU- päättäjien huomion kiinnittämiseksi koalitio marssi kaduille osoittamaan tukensa uudelle EU- asetusehdotukselle lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan ennaltaehkäisemiseksi ja torjumiseksi.

Aktivistit pukeutuivat "Child Safety ON" -suoja-asuihin ja korostivat internetin uhkaa lapsille. Aktivistit kehottivat EU:n johtajia käyttämään poliittista valtaansa uuden lainsäädäntöehdotuksen hyväksymiseksi ja lasten suojelemiseksi verkkovälitteiseltä seksuaaliväkivallalta.

Tilastot osoittavat, että lapsiin kohdistuu yhä enemmän verkkovälitteistä seksuaaliväkivaltaa, houkuttelua ja häirintää. Verkkoalustoja käytetään myös yhä enemmän lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavan kuvamateriaalin (CSAM) jakamiseen. Verkkovälitteiset lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset kohdistuvat myös yhä useammin hyvin nuoriin lapsiin, jopa taaperoikäisiin ja vauvoihin.

Euroopan komission Eurobarometri-selvityksen mukaan Euroopan kansalaiset kannattavat lasten parempaa suojelua verkossa:


  • 92 % on samaa mieltä siitä, että lapset ovat yhä suuremmassa riskissä verkossa.

  • 82 % on samaa mieltä siitä, että lapsia suojaavat teknologiset järjestelmät eivät ole nykyiseltään riittäviä.

  • 78 % kannattaa komission uutta lainsäädäntöehdotusta lasten suojelemiseksi seksuaaliväkivallalta.

Yli 100 lapsuuden seksuaaliväkivallasta selvinnyttä nuorta aktivistia, julkisuudenhenkilöä, akateemikkoa ja lasten oikeuksien asiantuntijaa ympäri Eurooppaa on allekirjoittanut avoimen kirjeen, joka kehoittaa EU- päättäjiä hyväksymään Euroopan komission lainsäädäntöehdotuksen lapsiin kohdistuvan verkkoväkivallan ennaltaehkäisemiseksi. Avoimen kirjeen allekirjoittajiin kuuluvat muun muassa ruotsalainen supermalli Elsa Hosk, entinen Hollannin jalkapalloilija Dennis Bergkamp, kansainvälisesti arvostettu irlantilainen näyttelijä Jessie Buckley ja ranskalainen elokuvatähti Ludivine Sagnier.

Eurobarometri osoittaa, että 77 % suomalaisista kannattaa ehdotettua asetusta. Tulos osoittaa selkeästi, että äänestäjien mielestä on ensisijaisen tärkeää havaita ja poistaa lapseen kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavaa kuvamateriaalia verkosta. Scharliina Eräpuro on Suojellaan Lapsia ry:n lähettiläs ja selviytyjä, joka vaatii yhdessä järjestön kanssa lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan tehokkaampaa torjumista erityisesti verkossa.

Nuoriso-aktivisti Taveres Ferreira toteaa: "Joka sekunti verkossa jaetaan vähintään kaksi kuvaa tai videota lapsiin kohdistuvasta seksuaaliväkivallasta. Tämä vastaa yli 52 000 kuvaa tai videota yhden päivän aikana ja niistä yli 60 % ladataan Euroopassa sijaitsevilta palvelimilta. Jokaisen kuvassa on lapsi ja kuvat ovat todistusaineistoa lapseen kohdistuvasta seksuaaliväkivallasta.

"EU- tasolla käsitellään parhaillaan uutta lakiasetusta. Tällä varmistetaan, että kaikki verkkoalustat olisivat turvallisempia lapsille. Teknologiayrityksiä velvoitettaisiin havaitsemaan ja poistamaan lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavaa kuvamateriaalia. Suojellaan Lapsia ry asiantuntijat ovat Brysselissä kehottamassa johtajia kaikkialla EU:ssa ryhtymään toimiin lapsiin kohdistuvan verkkovälitteisen seksuaaliväkivallan ennaltaehkäisemiseksi."
  • Internet Watch Foundationin (IWF) mukaan vuonna 2022 40 % lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavasta kuvamateriaalista sisälsi kuvia alle 10-vuotiaista lapsista.

  • EU on ongelman ytimessä, sillä 60 % raportoidusta lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavasta kuvamateriaalista sijaitsi joissain EU:n jäsenvaltiossa.

  • 78 % EU:n kansalaisista kannattaa pitkän aikavälin lainsäädäntöä lasten suojelemiseksi EU:ssa.

Brave-liikkeen tiedottaja ja selviytyjä sekä Brave Ranskan perustaja Mié Kohiyama toteaa: "En tiedä, voinko koskaan täydellisesti parantua 5-vuotiaana kokemastani raiskauksesta ja seksuaaliväkivaltatraumasta. En voi edes kuvitella miten kauheaa olisi, jos kokemani seksuaaliväkivalta olisi tallennettu ja levitetty verkkoon kaikkien rikollisten nähtäväksi ja käytettäväksi. Tämä on nyt kuitenkin tuhansien lasten ja selviytyjien kohtalo. Me selviytyjät vaadimme, että näiden lapsiuhrien kuvat on poistettava internetistä, eikä tätä voida tehdä ilman havaitsemisteknologiaa. Kuvissa olevat lapset eivät kärsi vain kokemastaan seksuaaliväkivallasta vaan toistuvasta uudelleenuhriutumisesta, kun heidän seksuaaliväkivaltaa todistavia kuvia jaetaan ja käytetään verkossa yhä uudestaan ja uudestaan. Minä annan ääneni näiden lapsien puolustamiseksi ja ennaltaehkäistäkseni lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa verkossa. Me selviytyjät pyydämme EU:n johtajia suojelemaan lapsia ja kunnioittamaan selviytyjiä: ”Hyväksykää tämä asetus."”

EU:n uusi lainsäädäntöehdotus velvoittaisi verkkopalvelujen tarjoajia ehkäisemään ja puuttumaan heidän alustoillaan tapahtuvaan lapsiin kohdistuvaan seksuaaliväkivaltaan. Asetuksen myötä perustettaisiin myös EU- keskus ennaltaehkäisemään ja torjumaan lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa. Keskus kokoaisi yhteen lasten oikeuksien ja teknologian asiantuntijoita sekä selviytyjiä ja lainvalvontaviranomaisia tekemään yhteistyötä tämän rajat ylittävän rikollisuuden torjumiseksi.

Lisätietoa

Euroopan komissio ehdotti uutta lakiasetusta ensimmäisen kerran toukokuussa 2022. Tässä ehdotuksessa asetettaisiin verkkoalustojen ylläpitäjille velvoitteita tehdä riskinarviointeja ja puuttua alustoillaan tapahtuvaan lapsin kohdistuvaan seksuaaliväkivaltaan. Asetuksen myötä perustettaisiin myös EU- keskus, joka vastaa sen arvioinnista, mitä teknologioita alustat voivat käyttää lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavan kuvamateriaalin havaitsemiseksi ja poistamiseksi, ja joka varmistaa parhaiden käytäntöjen jakamisen koko EU:ssa.


Haastattelupyynnöt:

Scharliina Eräpuro, lapsuuden seksuaaliväkivallasta toipunut selviytyjä. Scharliina on Suojellaan Lapsia ry:n lähettiläs, artisti ja näyttelijä. Scharliina esiintyy uudessa elokuvassa Kiiruna ja osallistuu myös Ruotsin Idols sarjaan. Hän oli Miss Suomi 2023 -finalisti ja voitti finaalissa parhaan hyväntekeväisyyskampanjan Little Girl Projectillaan. Scharliina osallistuu Suojellaan Lapsia ry:n vaikuttamistyöhön EU:ssa. Hän on hiljattain julkaissut myös hyväntekeväisyyskappaleen selviytymismatkastaan, mikä yhdistää ainutlaatuisella tavalla tieteellistä tutkimustulosta taiteeseen ja 50 % tuotoista lahjoitetaan Suojellaan Lapsia ry:n selviytyjätyöhön.


Nina Vaaranen-Valkonen, Suojellaan Lapsia ry:n toiminnanjohtaja, erityisasiantuntija

Osoita tukea selviytyjille ja liittolaisille:

Seuraa aloitetta ja osoita tukeasi käyttämällä hashtageja

Tietoa ECLAG-koalitiosta

ECLAG-koalitio koostuu yli kuudestakymmenestä lasten suojeluun keskittyvästä järjestöstä eri puolilta EU:ta. Koalition ohjausryhmään kuuluvat Brave Movement, ECPAT International, Eurochild, Internet Watch Foundation, Missing Children Europe, Terre des Hommes International Federation ja Thorn. Suojellaan Lapsia ry on osa koalitiota.

Comments


bottom of page